Zamenhof.info

Zamenhofin suppea elämäkerta

Ludwik Lejzer ZAMENHOF (Suomeksi Ludovic Lazarus ja esperantoksi Ludoviko Lazaro) syntyi 15. joulukuuta 1859 Zielona-kadulla ("Vihreä katu") Białystokin kaupungissa, joka sijaitsi silloin Venäjän keisarikunnassa (nykyään Puolassa). Hänen vanhempansa olivat Marko Zamenhof ja Rozalia Zamenhof. Isä oli ranskan ja saksan opettaja ja opetti lisäksi maantiedettä. Hän puhui poikansa kanssa venäjäksi, jolla myös Ludovicin opetus tapahtui. Äiti oli kotiäiti ja puhui Ludovicin kanssa jiddišiä. Lapsuudestaan saakka Ludovic osoitti rakkautta kieliin. Lapsena hän unelmoi tulevansa suureksi venäläiseksi kirjailijaksi ja kirjoitteli erilaisia säkeitä ja jopa viisinäytöksisen murhenäytelmän. Myöhemmin ollessaan täysikasvuinen hän kirjoitti eräässä kirjeessään, että hän puhui sujuvasti kolmea kieltä (venäjää, puolaa ja saksaa); ranskaa hän luki sujuvasti, mutta puhui vähän ja huonosti. Myöhemminkin elämässään hän opiskeli noin kahdeksaa kieltä.

Ympäristöä, jossa Zamenhof syntyi ja kasvoi, ei voi sanoa helpoksi. Kaupunki oli kansainvälinen ja siellä asui erikielisiä kansoja, ja Zamenhofin muistojen mukaan, asukkaiden suhteet olivat kaukana ystävyyden ajatuksesta. Nuori Ludovic meni usein torille, jossa hän näki, että eri kansanryhmät hyökkäsivät toisiaan vastaan. Kaikki tämä vaikutti pieneen Zamenhofiin, ja lapsena hän ajatteli, että pääsyy vihamielisiin suhteisiin kansojen välillä on yhteisen kielen puute. Haave yhdestä ihmisten kielestä otti hänet vahvasti haltuunsa eikä siitä lähtien jättänyt häntä koskaan.

Zamenhof (vasemmalla takana) luokkatovereiden kanssa Varsovassa vuonna 1873

Vuonna 1864 Ludovic alkoi käydä koulua neljävuotisessa alkeiskoulussa, ja vuonna 1869 hän alkoi opiskella lukiossa, jossa hän alkoi opetella vieraita kieliä. Hän oli aina ahkera opiskelija ja opettajat nimittivät häntä erittäin kykeneväksi. Vuonna 1873 perhe muutti Varsovaan, jossa Ludovicin isä alkoi opettaa lukiossa saksaa.

Zamenhofin muistojen mukaan, kaikkein epämiellyttävintä oli vain se, että silloin Varsovassa hän ei vielä täysin nähnyt ihmisiä; hän näki vain venäläisiä, puolalaisia, juutalaisia, jne., ja kaikki vihasivat toisiaan vastavuoroisesti ja kaikki ajattelivat omia kansojaan. Myös Ludovic alkoi melko aikaisin ymmärtää, että hän on juutalainen, koska Venäjän keisarikunnan politiikka ei ollut juutalaisille suosiollista.

Siellä Varsovassa hän alkoi nähdä vahvaa juutalaisvastaisuutta, joka ajoi häntä myöhemmin liittymään sionistiseen liikkeeseen, vaikka varhaisimmasta lapsuudestaan saakka hänessä oli aina ollut ensisijalla "ihminen" ja sanojensa mukaan hän antoi koko elämänsä yhdelle pääajatukselle ja unelmalle ihmiskunnan yhdistymisestä. Siksi hän melko nopeasti erkani sionistisesta liikkeestä, mutta tunsi aina sääliä kansansa vaikean kohtalon vuoksi.

Melko aikaisin hän päätteli, että yhteinen kieli, jota hän alati pohti, voi olla vain jokin puolueeton, ei millekään nykyään elävistä kansoista kuuluva, koska hän näki ja koki eri kansojen välisen mustasukkaisuuden ja ymmärsi, ettei kaikki hallitukset valitsisi mitään kansallista kieltä yhteiseksi kieleksi. Kun hän 1873 Varsovan klassisessa lukiossa tutustui vanhoihin kieliin ja, uskollisena unelmalleen, alkoi ajatella yhden niistä elvyttämistä yhteiseen käyttöön. Mutta myöhemmin hän vakuuttui lujasti, ettei mikään olemassa olevista tai entisistä kielistä ole kelvollinen tuohon tarkoitukseen, vaan on tarpeen uusi, keinotekoinen kieli. Siitä lähtien hän ei ainoastaan haaveillut yhteisestä puolueettomasta kielestä, vaan myös alkoi työskennellä sen luomiseksi.

Lingwe uniwersala

Kun Ludovic Zamenhof lukion viidennellä luokalla tutustui englannin kielioppiin, hyvin yksinkertaiseen verrattuna kreikan ja latinan kielioppeihin, se hämmästytti häntä ja hän vakuuttui siitä, että runsas kielioppiaineisto ei ole kielelle tarpeen. Hänen päässään oli jo silloin kielensä karkea suunnitelma. Hän alkoi poistaa ylimääräisiä muotoja ja päätyi pian pienimpään kielioppiin, joka ei sisältänyt enempää kuin muutaman sivun. Se ilahdutti Ludovicia ja hän jatkoi uudella tarmolla tutkimuksiaan, mutta valtavan sanavaraston ongelma huolestutti häntä.

Eräänä päivänä kauppojen kyltit швейцарская (ŝvejcarskaja, "portinvartijanhuone") ja кондитерская (konditerskaja, "makeiskauppa") kiinnitti hänen huomionsa. Tässä oli jotain, joka auttaisi ratkaisemaan ongelman; suffiksit! Hirveän valtaviin sanavarastoihin lankesi valonsäde ja ne alkoivat nopeasti sulaa. Jopa puhtaat juurisanat (esim. "patrino" - äiti, "tranĉilo" - veitsi ja muut) muuttuivat suffiksien avulla ja helpottivat muistiin painamista. Työskennellen sanakirjan parissa, tekijä huomasi pian, että nykyiset kielet sisältävät valtavan varaston valmiiksi kansainvälisiä monien kansojen jo tuntemia sanoja. Ne ovat todellinen aarre tulevalle kielelle ja hän onnistui hyödyntämään tuota aarretta. Sanakirjan lähteenä hän käytti romaanisten kielten ja saksan sanajuuria, valiten kaikkein yksinkertaisimpia ja kansainvälisimpiä muotojen välillä.

Zamenhof vuonna 1879

Vuonna 1878 kieli ollessa melkein valmis, Ludovic antoi sille nimen "Lingwe uniwersala". Jotkut luokkatoverit opettelivat tuon kielen. Ludovic juhli ystävien kanssa vanhempien kodissa kansainvälisen kielen syntymää, vaikka senaikaisen Lingwe uniwersalan ja nykyisen esperanton välillä eli vielä suuria eroja. Se oli kielen ensimmäinen vaihe.

Seuraavana vuonna, 1879, Ludovic matkusti Moskovaan aloittaakseen opiskelun yliopistossa. Hän valitsi lääketieteen alakseen. Selvästikin Ludovic oli enemmän kiinnostunut kielistä, mutta hänen isänsä mielestä kielitieteilijä tai kirjallisuuden tutkija ovat toivottomia ammatteja, ja lääketiede antaa paremman näköalan ja hän sanoi Ludovicille, että kielet eivät elättäisi tulevaa perhettä. Ludovicin oli pakko luovuttaa isänsä vaikutuksesta ja alkoi opiskella lääketiedettä. On olemassa tarina, että isä poltti vihkon, jossa oli "Lingwe uniwersala", Ludovicin ollessa Moskovassa. Hän halusi, että poika syventyisi vain opiskeluunsa tullakseen hyväksi lääkäriksi.

Lingvo internacia

Vuonna 1881 Ludovicin piti palata Varsovaan, jossa hän jatkoi lääketieteen opintojaan. Tämä liittyi isän rahatilanteeseen. Hän ei enää voinut lähettää rahaa vuokraan ja elämiseen. Ludovicillahan oli sisaruksia, joiden piti myös opiskella, mikä myös vaati rahaa.

Samana vuonna palatessaan kotiin ja saadessaan tietää vihkon, jossa "Lingwe uniwersala" oli ollut, polttamisesta, hän alkoi uudestaan puuhailla kansainvälisen kielen parissa, koska kaikki tarpeellinen oli muistissa. Ilmeisesti aluksi hän oli surullinen vihkon puuttumisesta, mutta myöhemmin hän ymmärsi, että kielen ensimmäinen versio oli hyvin epätäydellinen. Mikä alussa oli näyttänyt hänelle täysin valmiilta teorialta, ei vielä ollut valmis käytännössä. Hän alkoi kääntää paljon, välttäen sananmukaista käännöstä, tuolle tai tälle kielelle ja pyrki ajattelemaan suoraan puolueettomalla kielellä. Myöhemmin hän havaitsi, että kieli sai oman henkensä, oman elämänsä, oman määrätyn ja selvästi ilmaistun hahmon, joka ei riipu enää mistään vaikutteista. Hän antoi kielen uudelle muunnelmalle nimen "Lingvo internacia". Hänen viimeisen lääketieteen opiskeluvuotensa, 1884, aikana kansainvälinen kieli sai nykyisen esperanton muodon.

Vuonna 1887 Ludovic matkusti pois pitämään lääketieteellistä vastaanottoa Liettuaan, jossa hän asui sisarensa ja lankonsa kanssa. Siellä hän alkoi etsiä julkaisijaa kielelle, mutta onnistui vasta kaksi vuotta myöhemmin. Samanaikaisesti hän alkoi myös erikoistua silmälääketieteeseen, koska hän ajatteli, että tämä lääketieteen ala eräs rauhallisimmista ja levollisimmista. Hän palasi pian Varsovaan.

Zamenhof ja Klara Zilbernik vuonna 1887

Talven 1886-1887 aikana Ludovic asuessaan Varsovassa tutustui Klara Zilbernikiin, joka asui hänen sisarensa luona. He rakastuivat. Klaran isä oli saippuatehtailija ja antoi Ludovicille rahaa kirjojen painamiseen. Zamenhof päätti käyttää salanimeä Doktoro Esperanto. Hänen mielestään ei kovin hyvä kohtalo odottanut lääkäriä, joka oli riippuvainen yleisöstä, jos se näkee hänessä haaveilijan, ihmisen, joka puuhailee "toissijaisten asioiden" parissa.

Tuolla tavalla vuodesta 1887 tuli hyvin tärkeä Ludovicille; 26. heinäkuuta oli esperanton syntymäpäivä ja 9. elokuuta Ludovicin ja Klaran, joka oli uskollinen puolisolleen koko elämän, häät.

Esperanton synty

Ensimmäinen esperanton oppikirja

Heinäkuun 26. ilmestyi Unua Libro, Kansainvälisen kielen, nykyään esperantoksi nimitetyn, ensimmäinen oppikirja. Heinäkuun 26. juhlitaan esperanton syntymäpäivänä. Teoksen alkuperäinen nimi, venäjäksi, on Международный языкъ. Предисловіе и полный учебникъ. ("Kansainvälinen kieli. Esipuhe ja täydellinen oppikirja"). Alkuperäinen painos oli vain venäjäksi, mutta ennen vuoden 1887 loppua kirja ilmestyi myös puolaksi, saksaksi ja ranskaksi, ja toinen painos venäjäksi. Ensimmäinen versio englanniksi ilmestyi vuonna 1888, huonosti käännettynä, ja kerrotaan, että Zamenhof itse pysäytti sen myynnin, kunnes Richard H. Geoghegan, Iso-Britanniassa asuva irlantilainen, käänsi kirjan uudelleen.

Uusi kielihanke hyväksyttiin innostuneesti. Aikaisemman vuonna 1879 ilmestyneen keinotekoisen kielen Volapükin jonkinlaisesta menestyksestä huolimatta, esperanto löysi melko nopeasti seuraajia koko maailmasta. Ja lähes heti se osoitti kelpaavansa paremmin kansainväliseen viestintään helppoutensa, logiikkansa ja kauneutensa takia. Zamenhofille oli suuri ilo tuntea itsensä siitä lähtien innokkaiden saman asian kannattajien ympäröimäksi. Hän näki, että kielestä oli tullut elävä, jopa käytetty. Ludovic alkoi saada kirjeitse kysymyksiä, neuvoja, kannustusta, ja jo monet oli kirjoitettu esperantoksi.

Lähes välittömän onnistumisen jälkeen, vuonna 1888 ilmestyi "Toinen kirja" (Dua Libro de l’ Lingvo Internacia), joka julkaistiin kuvaamaan Kansainvälistä kieltä, ja oli ensimmäinen kokonaan esperantoksi kirjoitettu kirja. Syyskuun ensimmäisenä vuonna 1889 ilmestyi La Esperantisto, ensimmäinen aikakauslehti kokonaan kansainvälisellä kielellä esperantolla Nürnbergissä (Saksassa). Monissa kaupungeissa eri puolilla maailmaa (aluksi tietysti enimmäkseen Euroopassa) versoi ensimmäisiä esperantoryhmiä. Muodostui kansainvälinen liike.

Vuonna 1889 Zamenhof rahapulassa oli pakotettu muuttamaan, jättäen perheen, Ĥersoniin (kaupunki nykyisen Ukrainan eteläosassa), jossa hän ei onnistunut löytämään tuottavaa työtä. Toukokuussa 1890 hän muutti uudestaan Varsovaan, jonne tulivat myös Klara ja kaksi lasta Adam ja Sofia, jotka asuivat Kaunasissa (nykyisessä Liettuassa). Puolen vuoden jälkeen perhe oli lopulta taas koossa. Rahaongelma vainosi kuitenkin Ludovicia vielä hyvin kauan.

Esperantosta tuli yhä suositumpaa, ja Zamenhof ryhtyi kirjeenvaihtoon monien juuri ilmestyneiden esperantistien kanssa eri maissa. Tuo kirjeenvaihto vaati paljon aikaa ja paljon rahaa. Rahatilanne huonontui uudestaan ja Ludovicin piti taas muuttaa, nyt Grodnoon, jonne hän jonkin ajan kuluttua toi perheensä. He asuivat siellä vuoteen 1898 asti, jolloin koko perhe lopullisesti palasi Varsovaan.

Zamenhof ei puuhaillut ainoastaan kielen parissa. Itsestäänselvästi hän harjoitti paljon kirjeenvaihtoa, luki ja kirjoitti paljon esperantoksi, kirjoitti kirjoja ja artikkeleita, mutta onnistui myös löytämään aikaa laajentaakseen tietojaan lääketieteessä. Esimerkiksi vuonna 1897 hän meni toisen kerran Wienin yliopistoon kehittyäkseen silmätautiopissa.

Varsovassa hän asui juutalaiskorttelin köyhällä kadulla, jossa hän viipyi Ensimmäiseen maailmansotaan asti. Hän työskenteli silmälääkärinä, ja hänen hintansa olivat muihin kaupungin lääkäreihin nähden hyvin alhaisia. Usein Zamenhof otti vastaan potilaita ilmaiseksi, jos hän näki, että heillä ei ole rahaa ja he elävät kurjuudessa. Hänestä tuli oikea kansan lääkäri, koska monet ihmiset saattoivat mennä ainoastaan hänen luokseen, hänen alhaisten hintojensa takia. Zamenhofin oli pakko työskennellä kaiket päivät ja öisin hän omistautui esperantolle. Siten hän eleli kuolemaansa saakka, hyvin vaatimattomasti, hyvin köyhästi.

Ensimmäinen kongressi

Zamenhof ensimmäisessä esperanton maailmankongressissa Boulogne-sur-Merissä

Vuodesta 1898 lähtien syntyi esperanton hyväksi paljon toimintaa, joka levisi moniin maihin. Tästä leviämisestä oli seurauksena maailmankongressien ilmestyminen. Vuonna 1905 Ranskassa Boulogne-sur-Merin kaupungissa järjestettiin ensimmäinen maailmankongressi, johon osallistui ihmisiä kahdestakymmenestä maasta mukaan lukien kielen luoja. Se järjestettiin 5.-12. elokuuta. Tohtori Zamenhof piti pitkän puheen. Hänelle tuo hetki oli eräs kauneimpia elämässään. Zamenhof oli hyvin liikuttunut. Hänellä oli nyt todiste, että mitä erilaisimmat kansat voivat puhua sujuvasti ja ymmärtää helposti esperantoa. Kaikkiaan Ludovic Zamenhof onnistui osallistumaan yhdeksään kongressiin, kymmenes peruttiin alkaneen Ensimmäisen maailmansodan vuoksi. Hänen puolisonsa Klara saattoi aina miestään, joten myös hän osallistui kaikkiin kongresseihin.

Kielen suosion kasvaessa, lähes sen alusta alkaen ilmestyi erilaisia ehdotuksia uudistaa esperantoa. Aluksi Zamenhof kuunteli demokraattisesti heitä kaikkia ja raportoi uskollisen huolellisesti La Esperantisto-lehdessä. Mutta pian kun tuli yhä enemmän ehdotuksia, kielen luoja alkoi ymmärtää, että monet ehdotukset ovat ristiriidassa keskenään. Lisäksi hänellä oli jo kokemusta ja ymmärsi selkeästi, että se mikä näyttää kauniilta teoriassa, voi käytännössä olla päinvastoin. Ja jotkut ehdotukset tyydyttävät osaa esperantisteja, muiden esperantistien voidessa hylätä ne.

Esperanton perusta

Zamenhof kieltäytyi muuttamasta esperantoa ja siinä häntä tuki suurin osa esperantisteista. Hän ei vaatinut koskaan oikeuksiaan kieleen. Hän kirjoitti, että hän ei halunnut olla kielen luoja vaan sen alkuunpanija. Zamenhof oli sitä mieltä, että hän oli luonut perustan, mutta ihmisten yhteisön ja elämän pitää luoda jatkon, kuten jokaisessa elävässä kielessä. Hänen mielestään esperanton pitää elää, kasvaa ja edistyä samojen lakien mukaan, kuin kaikki elävät kielet kehittyvät. Siksi vuonna 1905 hyväksyttiin Fundamento de Esperanto, koskematon tärkeä asiakirja, jota kenenkään ei ollut oikeus muuttaa. Kuitenkin jäi ajatuksia ja ehdotuksia muuttaa kieltä, mikä vuonna 1907 johti esperantoliikkeen hajaantumiseen ja Idon ilmestymiseen. Se oli Zamenhofille tuskallinen isku, mutta luonnostaan vaatimattomana ja rauhanomaisena, hän aina pyrki sovittelemaan kaikkia ristiriitoja ympärillään eikä koskaan osoittanut mitään vihamielisyyttä häntä loukanneita kohtaan. Jopa sitä, joka oli häntä julmimmin pettänyt, Louis Beaufrontia (Idon, uudistetun esperanton luojaa), hän halusi loppuun asti auttaa ja kirjoitti hänelle ihmeellisen anteeksiantavan kirjeen.

Zamenhofin elämän loppu

Zamenhofin hauta Varsovassa

Ensimmäinen maailmansota oli ankara isku Zamenhofille, ihmiselle, joka piti ihmiskuntaa "yhtenä suurena perheenä". Hän ei pystynyt osallistumaan 11. maailmankongressiin, muiden eurooppalaisten esperantistien tavoin. Sodan vuoksi hän ei voinut matkustaa Yhdysvaltoihin. Hänen tilansa huononi ja tohtori Zamenhof ei enää voinut työskennellä koko päivää. Hänen poikansa Adam otti itselleen suuren osan työstä. Elokuussa Saksan armeija miehitti Varsovan. Zamenhofin perhe erotettiin toisistaan ja Ludovicilla ei ollut edes mahdollisuutta kirjoittaa sukulaisilleen (esimerkiksi tyttärelleen), jotka eivät olleet Varsovassa.

14. huhtikuuta vuonna 1917 Zamenhof kuoli. Kuolemaansa asti hän työskenteli paljon liikkeen ja kielen hyväksi. Huomattava esperantisti Gaston Waringhien kuvasi näin kirjassaan 1887 kaj la sekvo… Zamenhofia:

Hän oli arka yleisön edessä eikä kaivannut virallisia seremonioita, joihin hän osallistui vain esperanton luojan asemassa. Hän oli yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka näyttelivät tärkeää kansainvälistä roolia, ja jolla kuitenkaan ei ole mitään pelättävää kirjeenvaihtonsa julkistamisesta; se paljastaa vain hänen syntyperäisen kohteliaisuutensa, syvän vilpittömyytensä ja korkean oikeudentuntonsa.

Hän ei ollut kaunopuhuja, puhui lempeästi ja hiljaa. Hän poltti paljon tupakkaa, erityisesti savukkeita. Jo noin vuodesta 1900 hän kärsi sydämen heikkoudesta ja jalkojen verenkierron häiriöistä. Siksi, silloin kun hänen varansa sen mahdollistivat, hän vieraili kesäisin saksalaisissa kylpyläkaupungeissa.

Kuitenkin hänen kaikkein tärkeimmät luonteenpiirteensä olivat tahdonvoima, jonka avulla hän uhrasi kaiken ihanteilleen, ja kärsivällinen itsepäisyys, jonka avulla hän syrjäytti kaikki esteet niiden toteuttamiseksi. Ja tahdonvoiman ja kärsivällisyyden hän ammensi todella mittaamattomasta rakkaudesta, joka kannusti häntä viemään, ruumiinsa ja henkensä kaikilla voimilla, hieman lohtua tuolle fyysisesti ja moraalisesti sokeutuneelle ihmiskunnalle toteuttaen antiikin oraakkelin ennustusta "Lohduta, lohduta kansaani!".

Lähteet